Ideoista tuotteiksi

Taivaanrannan maalari todellakin olen. Suunnittelen milloin mitäkin. Teen laskelmia ja mitoitan johonkin jotakin. Suunnitteleminen on mukavaa. Lähes yhtä hauskaa, kuin itse asian toteuttaminen.

Itsensä ilmaisemisen tarve ajaa suunnitelemaan, tekemään ja tuottamaan esineitä tai piirrustuksia. Lopputuloksen saavuttaminen on palkitsevaa, kun näkee oman työnsä tuloksen. Samoin sekin palkitsee jos, joku muukin pitää tekemästäni.

Puu materiaalina on lähellä sydäntä, joten moni tekemistäni asioista on tehty puusta.

Tuotteita valikon alta löydät tekemiäni esineitä. Sivuilla olevat esineet ovat tehtävissä tilauksessa uudelleen. 😉